NHL -kausi 18 – 19 vedonlyöjän näkökulmasta – Osa 2

Edellinen artikkelimme käsitteli tulevan NHL-kauden voittajasuosikkeja. Mutta vedonlyöjille ehkä vieläkin kiinnostavampaa on tietää, millä joukkueilla ja pelaajilla on mahdollisuus yllättää. Seuraavassa esittelemme tulevan NHL-kauden mustat hevoset:

Edmonton Oilers

Takavuosien dynastiajoukkue Edmonton Oilersin viime vuodet ovat olleet surkuhupaisaa rämpimistä. Vaikka tämän rämpimisen myötä joukkueen on ollut mahdollista hankkia riveihinsä lukuisia ykkösvarauksia, ei kurssi ole siltikään kääntynyt. Selvää kuitenkin on, että joukkueessa on niin paljon nuorta lahjakkuutta, että jossain vaiheessa auringon on väistämättä alettava paistaa myös öljykaupunkiin. Edmontonin joukkoja johtaa neljänteen NHL-kauteensa valmistautuva Connor MCDavid, joka on jälleen suurin suosikki pistepörssin voittajaksi. Mikäli McDavid löytää jostain vielä uuden vaihteen, ja saa parannettua toistaiseksi hieman heikohkoa osumatarkkuuttaan, saattaa hän kantaa Edmontonin reppuselässään miten pitkälle tahansa. Ratkaisevaa on myös se, saako NHL-uransa takellellen aloittanut Jesse Puljujärvi palaset loksahtamaan kohdalleen. Mikäli Puljujärvi onnistuu tekemään läpimurtonsa, on hän tuulennopeana pelaajana täydellinen laitahyökkääjä Connor McDavidille, ja McDavidin namupasseja sisään laukoessaan myös todellinen musta hevonen maalipörssiveikkauksissa.

Columbus Blue Jackets

Columbus Blue Jackets pani menneellä kaudella Washington Capitalsin selkä seinää vasten pudotuspeleissä, eikä yllätys ollut kaukana. Venäläistähti Artemi Panarin teki todellisen läpimurtonsa, ja iski 82 pistettä hyvin puolustusvoittoisella taktiikalla pelaavassa joukkueessa. Tulevalla kaudella paljon onkin Panarinin ja maalilla kiekkoja torjuvan Sergei Bobrovskyn varassa. Jos nämä kaksi saavat valmentaja John Tortorellan avustuksella psyykattua itsensä hurmostilaan, on mikä tahansa mahdollista.

Pitkin kesää on liikkunut huhuja Panarinin halusta vaihtaa maisemaa hänen sopimuksensa päättyessä tulevan kauden jälkeen. Näin ollen saattaa olla, että Blue Jackets yrittää rahastaa Panarinilla kauppaamalla hänet jo tulevaksi kaudeksi toiseen seuraan. Tämä kutistaisi Blue Jacketsin menestysmahdollisuuksia huomattavasti. Hyökkäysvoittoisempaan joukkueeseen siirtyessään Panarin saattaa kuitenkin yllättää kaikki pistepörssiveikkauksissa.

Minnesota Wild

Minnesota wildin menestysikkuna alkaa hiljaalleen sulkeutua, eikä monikaan odota heiltä enää ihmeitä. Juuri tässä saattavat piillä avaimet jymy-yllätykseen. Kokenut joukkue saa pelata ilman paineita omaa peliään, samalla kun muut joukkueet varastavat valokeilan. Haluavatko joukkueen veteraanit Mikko Koivun, Zach Parisen ja Eric Staalin johdolla näyttää, että heitä ei olisi kannattanut jättää pois laskuista? Mikäli vielä Mikael Granlund, Nino Niederreiter, Jason Zucker ja Charlie Coyle onnistuvat vihdoin maksimoimaan potentiaalinsa, voi jälki olla yllättävänkin tuhoisaa. Kovia kertoimia etsivän vedonlyöjän kannattaakin harkita, josko maalipörssiveikkaukseen kannattaisi naputella Jason Zuckerin nimi. Jokin näistä kausista tulee olemaan se, jolloin hän lyö itsensä läpi lopullisesti.

Florida Panthers

Florida Panthersista puhuessa ei kannata tuijottaa pelkästään viime kauden runkosarjasijoitusta. Joukkue jäi kyllä nipinnapin pudotuspelien ulkopuolelle, mutta se pelasi joulutauon jälkeen lähes murhaavan hyvin, ja kiisi voitosta voittoon. Mikäli Panthersit onnistuvat siirtämään tämän loppukauden vireen myös tulevalle kaudelle, on vain taivas rajana. Joukkue vahvistui kesällä Mike Hoffmannilla, joka 30-maalin miehenä on selkeä vahvistus. Arvoitus on vain se, kuinka paljon myrskyt miehen yksityiselämässä vaikuttavat hänen itsensä, ja koko joukkueen suoriutumiseen. Viime kaudeksi KHL:stä NHL-jäille siirtyneen Evgeni Dadonovin totutteluaika on ohi, ja vahvan loppukauden pelanneen venäläisen voi odottaa jatkavan siitä, mihin hän jäi. Mikäli hänen vierellään pelaava Aleksandr Barkov saa nostettua nykyistä huipputasoaan vielä hitusen ylemmäs, voi Dadonovin maalisarake kohota yllättävänkin koviin lukemiin. Mielenkiintoista on myös seurata kuinka viimekaudella NHL-kiekkoa maistelemaan päässyt Henrik Borgström on kesän aikana kehittynyt. Parhaan tulokkaan Calder trophy -vedonlyönnissä tämä juonikas sentteri onkin varteenotettava nimi.

Colorado Avalanche

Toissa kaudella aallonpohjassa käyneen takavuosien menestysjoukkue Colorado Avalanchen viime kausi oli kannattajilleen helpotus. Joukkue ei ollut enää heittopussi, ja sen nuoret tähdet lunastivat komeasti heihin ladatut odotukset. Mikäli joukkue Nathan Mckinnonin ja Mikko Rantasen takana onnistuu parantamaan peliään tähtipelaajiensa esimerkin mukaisesti, voi mitä tahansa tapahtua. Pistepörssin voittajasta vetoa lyövän kannattaa huomioida Nathan McKinnon erityisen tarkasti, sillä ilman loukkaantumishuolia hän olisi saattanut voittaa liigan parhaan pistemiehen Art Ross -trophyn jo mennellä kaudella.