Calgaryssä jäjestettyihin vuoden 1988 olympiakisoihin mennessä Suomen jääkiekkomaajoukkue ei ollut onnistunut saalistamaan arvokisoista ainuttakaan mitalia. Niinpä tälläkään kertaa kovinkaan moni ei uskaltanut odottaa Leijonilta ihmeitä.

Suomen päävalmentajaksi oli siirtynyt Pentti Matikainen, joka valittiin tehtävään leijonia viisi kuukautta aiemmin pelatussa Canada cupissa tappiosta toiseen luotsanneen Rauno Korven tilalle. Matikainen painotti valmennusfilosofiassaan roolipelaamista eli sitä, että joka pelaajalla on selkeä hänen omia erityisominaisuuksiaan hyödyntävä tonttinsa. Näitä tontteja silmällä pitäen Matikainen myös teki pelaajavalintansa.

Suomen joukkueeseen liittyi monta pelaajaa, joita ainakin silloisten Leijonien mittakaavassa voi hyvällä syyllä pitää tähtinä. NHL oli aiemmin sallinut sopimusta vailla olevien pelaajien osallistua olympialaisiin, ja tällaisia pelaajia Suomella olikin useita. Sopimuksettomia (tai entisiä) NHL -pelaajia olivat joukkueen kapteeniksi valittu puolustaja Timo Blomqvist, puolustaja Kari Eloranta, puolustaja Reijo Ruotsalainen, puolustaja Simo Saarinen, laitahyökkääjä Kai Suikkanen ja keskushyökkääjä Raimo Helminen. Näiden, joukkueen rungon muodostaneiden ammattilaispelaajien lisäksi avainasemassa olivat nuoret lahjakkuudet, joista muun muassa Jyrki Lumme ja Teppo Numminen tulisivat luomaan mittavat urat rapakon takana.

Vaikka lähtokohdat olisivat voineet olla rutkasti huonommatkin, sai Suomi turnaukseen masentavan alun. Paperilla selkeästi Suomea heikompi Sveitsi ei antanut armoa, vaan kukisti Leijonat avausottelussa numeroin 2 – 1.

Sitten jokin kuitenkin naksahti joukkueen sisällä, ja kurssi kääntyi.

Seuraavassa ottelussa vastaan asettunut Ranska oli Leijonille pelkkä suupala. Tapparaa tuolloin edustanut Reijo Mikkolainen iski hattutempun, kun Suomi pöllytti ranskalaisia peräti 10 – 1. Seuraavaksi vastaan asettui aina vaarallinen Kanada, mutta Suomi ei antanut nimivahvan vaahteranlehtikokoonpanon pelotella itseään. Saksassa ammatikseen pelannut Erkki Laine iski kaksi maalia, ja Suomi kukisti lähes sensaatiomaisesti Kanadan lukemin 3 -1. Kanadan jälkeen Leijonat kohtasivat rakkaan ja aina vaarallisen verivihollisensa Ruotsin, joka oli tottunut aiemmissa kisoissa pyyhkimään Suomella lattioita. Tällä kertaa Suomi oli kuitenkin toista maata. Ruotsi oli ehtinyt toisessa erässä jo 3 – 1 johtoon, mutta Suomi kiri tasoihin Raimo Helmisen ja Timo Blomqvistin maaleilla. Summerin soitua kumpikin joukkue sai ottelusta mukaansa yhden pisteen. Alkusarjan viimeisessä ottelussa Suomi sai vastaansa Puolan, josta ei ollut juurikaan vastusta nälkäiselle leijonalaumalle. Reijo Ruotsalainen iski kaksi maalia ja syötti yhden, Raimo Helmisen saalistaessa tehot 1 + 1, kun Suomi kukisti Puolan numeroin 5 – 1.

Mitalisarjassa Suomi sai ensin vastaansa Länsi-Saksan, jolle Leijonat eivät antaneet minkäänlaisia mahdollisuuksia. Suomi rökitti Länsi-Saksan 8 – 0. Ottelussa Suomen paras pistemises oli aikaisempana vuonna Jokereista HIFK:hon siirtynyt laitahyökkääjä Kari Laitinen, joka keräsi itselleen hienon saldon 2 + 2.

Kuka tietää olivatko Suomen pelaajat alkaneet jo haaveilla edessä siintävistä mitaleista, sillä seuraavassa pelissä Suomi olikin yhtäkkiä taas alakynnessä. Voittamalla Tsekkoslovakia Suomella olisi ollut mahdollisuus varmistaa hopeamitali ja taistella jopa kultamitalista, mutta toisin kävi. Suomalaisten hermot eivät kestäneet kovia paineita, ja Tsekkoslovakia vei voiton lukemin 5 – 2. Koska Suomi hävisi Tsekkoslovakialle, varmisti Neuvostoliitto itselleen olympiakullan voitettuaan Ruotsin 7 – 1.

Turnauksen viimeisessä ottelussaan Suomi kohtasi Neuvostoliiton. Neuvostoliitto oli jo varmistanut itselleen kultamitalit, mutta Suomelta ei ottelussa panosta puuttunut. Tasapeli riittäisi varmistamaan olympiahopean. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tuuletella etukäteen, sillä Suomi ei ollut onnistunut voittamaan Neuvostoliittoa arvokisatasolla koskaan aiemmin. Yllätys olikin suuri, kun ensimmäisen erän jälkeen tulostaululla komeilivat lukemat 0 – 0. Toisessa erässä katsojien leuat valahtivat vieläkin alemmaksi, kun Tapparan Janne Ojanen iski Suomen 1 – 0 johtoon. Viimeksi tappiollisessa Sveitsi ottelussa torjunut Ilves -kasvatti Jukka Tammi onnistui pitämään maalinsa puhtaana 46 minuuttia ja 40 sekuntia, kunnes tuulennopea suurlupaus Aleksander Mogilny iski Neuvostoliiton tasoihin. Suomi ei kuitenkaan antanut periksi. Vajaa kaksi minuuttia ennen loppua Erkki Lehtonen järkytti koko jääkiekkoa seuraavaa maailmaa laukomalla suomen 2 – 1 johtoon. Johtomaalin jälkeen Neuvostoliitto painoi päälle ankarasti, mutta Tammi seisoi maalillaan kuin muuri. Summerin soitua juhlat saattoivat alkaa. Kukistamalla Neuvostoliiton ja voittamalla olympiahopeaa Suomi oli tehnyt jotakin historiallista.